Räjäytykset 2-3 päivän välein
Kaivossuunnitelmissa Kolarin kaivoksen ensisijainen louhintamenetelmä on poraaminen ja räjäyttäminen. Malmin tuotantoon liittyvät räjäytykset tapahtuvat kahden tai kolmen päivän välein. Tuotantoon liittyvistä räjäytyksistä ilmoitetaan aina etukäteen lähiasukkaille.
Avolouhintana toteutettavassa kaivostoiminnassa kalliota louhitaan penkereittäin. Louhoksen seinämille rakennetaan louhokseen johtavat ajotiet. Hannukaisen avolouhoksen pengerkorkeus on 20 metriä.
Avolouhoksen suunnitteluparametrit voivat vaihdella kalliomekaanisista olosuhteista johtuen.
Murskaus tapahtuu maan alla
Kuormaaminen tapahtuu avolouhoksessa suoraan isoihin kiviautoihin, joilla voidaan kuljettaa suuria määriä kerrallaan (180-220 t).
Malmi kuljetetaan kiviautoilla avolouhoksilta teollisuusalueella sijaitsevaan maanalaiseen murskaamoon. Murskaamon syöttö tapahtuu maanpinnalta katetun tilan sisäpuolella ja kaikki murskausvaiheet tarvittavine laitteineen sijoitetaan maan alle. Murskaamolle asennetaan myös pölynsidontajärjestelmä.
Murskattu ja seulottu malmi kuljetetaan Hannukaisesta noin yhdeksän kilometriä pitkällä hihnakuljettimella Rautuvaaraan, missä se läjitetään katetulle varastoalueelle.