Kaivosviranomaisen arvion mukaan kaivoslupapäätös saataneen vuoden 2025 toisen vuosipuoliskon aikana. Kaivoslupapäätös tehdään vuoden 2011 lain mukaisesti, joten kaivoslupapäätökseen ei tarvitse odottaa osayleiskaavapäätöstä.
– Kunta teki puoltavan päätöksen asiaan liittyen jo vuonna 2021, mutta siitä valitettiin. Hallinto-oikeuden päätöksestä valitettiin myös, joten nyt osayleiskaavapäätöstä odotetaan korkeimmalta hallinto-oikeudelta, Kolarin kaivoksen hankejohtaja Jaana Koivumaa sanoo.
Hannukainen Mining on jatkanut vanhan kaivoksen uudelleenavaamishanketta vuodesta 2015 alkaen. Yrityksen tavoitteena on käynnistää tuotanto vielä tällä vuosikymmenellä.
Palautteesi on meille tärkeää. Kerro ajatuksesi alla olevalla lomakkeella tai ota muuten vain yhteyttä. Vastaamme jokaiseen viestiin mahdollisimman pian.